Leivonta


2 dl ruisjauhoja
½ tl suolaa
200 g kevyt kermaviiliä
30 g margariinia sulatettuna

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna turvota n. 15 minuuttia.
2. Levitä taikina voidellulle leivinpaperille jauhotetuin käsin ja jaa taikinapyörällä sektoreihin.
3. Paista 250-asteisessa uunissa, kunnes rieska saa hieman väriä (n. 15 minuuttia).
4. Tarjoa heti.

25 g hiivaa
3 dl vettä
½ dl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
100 g parmesaanijuustoraastetta
1 punasipuli
pinnalle
oliiviöljyä

1. Murenna hiiva kylmään veteen, lisää oliiviöljy, hunaja, suola, vehnäjauhot ja parmesaanijuusto joukkoon.
2. Vaivaa taikinaa noin 10 – 15 minuuttia.
3. Anna taikinan kohota peitettynä noin 1 ½ tuntia.
4. Sivele leivinpaperi öljyllä ja kauli taikina paperin päällä levyksi.
5. Anna kohota vielä tunnin ajan peitettynä.
6. Sivele kohonneen leivän pintaan oliiviöljyä, leikkaa sipuli suikaleiksi ja painele ne leivän pintaan.
7. Paista leipä uunin alatasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia.

½ l piimää, maitoa tai vettä
50 g hiivaa
4 dl ruishiutaleita
2 rkl siirappia
1-2 tl suolaa
2 tl yrttejä
n. 6 dl hiivaleipäjauhoja
½ dl öljyä

 
1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen.
2. Lisää ruishiutaleet ja siirappi.
3. Jätä seos peitettynä lämpimään paikkaan n. 20 min (esim. kulho lämpimään vesialtaaseen).
Kun seos kuplii, lisää loput aineet ja alusta pehmeäksi taikinaksi.
4. Leivo taikina heti sämpylöiksi ja kohota vasta sämpylöinä peitettynä lämpimässä paikassa.
5. Paista 225- asteisen uunin keskitasolla 10-15 min.

4 dl vettä
40 g hiivaa
½ dl öljyä
2 tl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja

täyte:
200 g valkosipulituorejuustoa
2 valkosipulinkynttä

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi.
2. Murenna joukkoon hiiva, lisää öljy ja suola. Lisää jauhot ja vaivaa taikina hyvin.
3. Jaa taikina kolmeen osaan ja anna levätä paloina noin 10 minuuttia.
4. Kauli taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi.
5. Kääri levyt rullalle kulmasta alkaen. Anna kohota.
6. Valmista täyte sekoittamalla tuorejuusto ja murskatut valkosipulinkynnet keskenään.
7. Vedä kohonneisiin patonkeihin viillot ja laita täyte viiltoihin.
8. Paista patonkeja uunin alatasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.

1 pussi kuivahiivaa tai 25g tuoretta
3 dl kädenlämpöistä maitoa tai vettä
3 rkl hunajaa
2 rkl öljyä tai margariinia
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
n. 7 dl sämpyläjauhoja
2 tl kuivattua oreganoa
lisäksi mitä tahansa tuoreita hienonnettuja yrttejä

1. Sekoita kuivahiiva, suola, ruisjauhot ja oregano keskenään tai jos käytät tuorehiivaa lisää se nesteeseen.
2. Sekoita taikinaseokseen maito/vesi, hunaja, öljy, silputut yrtit ja sämpyläjauhot vähän kerrallaan kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
3. Anna kohota liinan alla n. 20-30 minuuttia.
4. Pyörittele sämpylöiksi ja paista 225 asteessa uunin keskiosassa n. 10 minuuttia.

5 dl vettä/maitoa
50 g hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1/4 dl öljyä
4 dl kaura-/muita hiutaleita
n. 7 dl vehnäjauhoja

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen.
2. Lisää muut aineet ja alusta vehnäjauhoilla kimmoisaksi.
3. Anna kohota 15 min.
4. Leivo taikinasta sopivia palleroita ja anna kohota pellillä.
5. Paista 225 n.12-15 min.

2 dl kaura&ruis-hiutaleita
4 dl maitoa
3 dl piimää
1 ½ tl suolaa
3 munaa
8 dl hiivaleipävehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

1. Mittaa kaurahiutaleet ja maito mikron kestävään kulhoon ja kuumenna mikrossa kerran välillä sekoittaen noin 5-7 minuuttia.
2. Lisää joukkoon piimä, suola ja munat.
3. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja lisää nopeasti sekoittaen taikinaan.
4. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päälle pellille isoksi pyöreäksi rieskaksi. Saat taikinasta kaksi pellillistä.
5. Pistele haarukalla ja paista 250 asteessa 10-15 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

6 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
3 rkl siirappia
noin 250 g keitettyjä, kylmiä perunoita
4 dl sämpylä- tai hiivaleipäjauhoja
noin 10 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä
Täyte:
200 g kevyttuorejuustoa
1 – 1 ½ dl kuivattuja, murskattuja suppilovahveroita

Voiteluun 1 muna
Pinnalle: kurpitsansiemeniä tms.

1. Sekoita murskatut suppilovahverot juuston joukkoon ja anna turvota.
2. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita mukaan suola, siirappi, kuoritut, raastetut perunat ja sämpyläjauhot. Alusta taikina vehnäjauhoilla, lisää loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota.
3. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Jaa taikina kahteen osaan. Painele molemmat taikinapalat noin 25×25 sentin levyiksi.
4. Levitä sieni-juustotahna levyjen päälle. Rullaa levyt kääretortun tapaan. Nosta rullat voideltuihin noin 1 ½ litran pitkänomaisiin vuokiin. Anna leipien kohota.
5. Pistele nousseet leivät, voitele ne munalla ja ripottele pinnalle kurpitsansiemeniä.
6. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

3 dl vettä
5-6 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa tai sokeria
50 g hiivaa
2 rkl rypsiöljyä

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva.
2. Lisää rypsiöljy ja mausteet. Lisää jauhot ja kaurahiutaleet vähitellen ja  vaivaa ainekset voimakkaasti joustavaksi taikinaksi käsin tai koneella.
3. Pyöritä taikina heti sen jälkeen tangoksi jauhotetulla päydällä. Jaa tanko 12 palaan.
4. Pyöritä palat pulliksi. Nosta ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kohota sämpylöitä leivinliinan alla 20-30 minuuttia ja kypsennä uunin keskiosassa 8-10 minuuttia. Tarjoa sämpylät vastapaistettuina.

3 keskikokoista keitettyä perunaa (n. 300g)
2-3 dl rasvatonta piimää
1 muna
3-4 dl ohra- tai vehnäjauhoja
suolaa

1. Muussaa perunat, lisää piimä, muna, jauhot ja suola.
2. Taikina on löysää. Nostele lusikalla taikinakasoja (16kpl) uunipellille leivinpaperin päälle.
3. Laita reilusti jauhoja kasalle ja taputtele käsin oikein ohuiksi rieskoiksi. Valmiista rieskoista voi harjata liian jauhon pois.
4. Pistele rieska haarukalla, pane uuniin 225-250 asteeseen n. 10-20 minuutiksi (niin että rieskat ovat ruskettuneet laikullisiksi alta ja päältä).
5. Tarjoa lämpimänä.

Next Page »