Elokuu 2006


6-7 porkkanaa (n. 800 g)
3-4 perunaa
½ tl suolaa
1 tl sokeria
vettä
1 dl ruokakermaa
½ rkl maissijauhoja
1 tl aromisuolaa

Kuori porkkanat ja perunat ja lohko ne kattilaan. Lisää vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Lisää myös mausteet. Keitä kasvikset aivan pehmeiksi ja soseuta hiukan jäähtyneinä. Sekoita maissijauhot ruokakermaan ja suurusta keitto seoksella. Lisää vettä, jos keitto on liian sakeaa. Mausta ja anna vielä kiehua hiljalleen sekoittaen 5 minuuttia. Tarjoa lisänä leipää.

8 dl maitoa/vettä
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
1 lenkki
1 dl tuoreita yrttejä (persilja, basilika, ruohosipuli…)
2 dl juustoraastetta

Vatkaa nesteen joukkoon munat, jauhot, suola ja öljy. Anna turvota 30 minuuttia. Kuutioi makkara ja paista niitä uunissa pellillä noin 5 minuuttia. Lisää yrtit ja sekoita. Lisää taikina pellille, päälle juustoraaste. Paista 225 asteesa noin 30 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

6 raakaa punajuurta
6 perunaa
1 palsternakka
170 g sinihomejuustoa
2 dl kermaa tai kasvirasvasekoitetta
2 dl maitoa
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria

Leikkaa punajuuret, perunat ja palsternakka ohuiksi tikuiksi. Lado juurekset voideltuun uunivuokaan ja murenna sinihomejuusto mukaan. Valuta kerma ja maito sekä mausteet vuokaan. Paista 200 asteessa n. 1 ½ tuntia tai kunnes neste on imeytynyt juureksiin.

2 munaa
6 dl maitoa
½ dl öljyä
1 tl suolaa
4 dl sämpylä- tai hiivaleipäjauhoja
15 savukalaa perattuna

2 sipulia
Kastike:
1 tlk kermaviiliä
1 tlk raejuustoa
2 dl suolasieniä ja suolakurkkua yhteensä
ruohosipulia

Sekoita munat, maito, suola ja öljy. Lisää jauhot ja perattu kala, sekä sipulirouhe. Paista pannulla miedossa lämmössä molemmin puolin. Sekoita kastikkeen aineet ja nauti lettujen päällä.

400 g paistijauhelihaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 iso punajuuri
2 rkl vehnäjauhoja
5-7 dl vettä
2-3 tl tomaattipyrettä
½ lihaliemikuutio
mustapippuria
2 tl oreganoa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet, kuori ja raasta punajuuri karkeaksi raasteeksi. Ruskista jauheliha, lisää sipulit ja punajuuriraaste, kääntele seosta 5-10 minuuttia. Sekoita seoksen joukkoon vehnäjauhot ja lisää vesi. Lisää lihaliemikuutio, tomaattipyre ja mustapippuri. Hauduta kannenalla noin 10 minuuttia, sekoita välillä. Mausta kastike lopuksi oreganolla. Tarjoa perunamuussin kanssa.

1 iso sipuli
1 vihreä paprika
1 iso omena
2 tl currya
1 rkl voita
1 litra kevytmaitoa
2 rkl vehnäjauhoja
1 kasvisliemikuutio
1 kolmio Aurajuustoa
1-2 tl kuivattua basilikaa
ripaus mustapippuria
(1 rkl sokeria)

Kuori ja pilko kasvikset ja omena, kuullota voissa, lisää curry ja liemikuutio. Sekoita jauhot maitoon ja kaada kasvisten päälle. Kuumenna hiljakseen, lisää juusto paloina sekä mausteet. Kypsennä 20-25 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella ja pyröistä halutessasi makua sokerilla.

350 g broilerin jauhelihaa
5 keskikokoista porkkanaa
1 dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa tai vettä
2 kananmunaa
1 tl rakuunaa
1 tl kirveliä
1-2 tl suolaa
mustapippuria

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Yhdistä korppujauhot ja kerma tai vesi ja anna turvota hetken. Lisää joukkoon porkkanaraaste, kananmunat sekä kaikki mausteet. Yhdistä massaan lopuksi broilerin jauheliha, sekoita tasaiseksi. Muotoile murekemassa voideltuun uunivuokaan kostutetuin käsin noin 5-7 cm paksuiseksi kerrokseksi. Kypsennä 200 asteisessa uunissa murekkeen paksuudesta riippuen noin 30-35 minuuttia. Tarjoa esim. pinaatilla maustetun perunamuusin kera, lisänä vihreää salaattia.

500 g porsaan suikalelihaa
½ rkl öljyä
2 porkkanaa
pala (75 g) juuriselleriä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ purjoa

1 rkl öljyä
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 ½ rkl soijakastiketta
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
3 dl kasvislientä
1 paprika
1 rkl tummaa maissisuurustetta
500 g kiinankaalia

Ruskista lihasuikaleet kuumassa öljyssä paistinpannulla tai padassa, siirrä kulhoon. Leikkaa kuoritut juurekset ohuiksi suikaleiksi, kuori ja hienonna sipulit sekä halkaistu ja huuhdottu purjo. Kuullota öljyssä ensin sipulit ja purjo, sen jälkeen juuressuikaleet. Lisää joukkoon raastettu inkivääri, mausteet sekä kasvisliemi ja lihasuikaleet. Anna padan hautua kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää pataan viipaloitu paprika ja ripottele joukkoon suuruste, anna kiehahtaa. Lisää joukkoon hienonnettu kiinankaali ja sekoita. Padan lisäkkeeksi sopii esim. aromikas keitetty basmatiriisi.

8 dl maitoa
2 ¼ dl isoja spelttihiutaleita
½ tl suolaa

Kuumenna maito paksupohjaisessa kattilassa. Ripottele spelttihiutaleet maitoon sekoittaen. Hauduta puuroa 30-40 minuuttia välillä sekoittaen, mausta suolalla. Tarjoa voinokareen kera.

noin 300 g marinoituja broilerin fileesuikaleita
1 sipuli
2 rkl öljyä
1 porkkana
1 tl currya
2 dl risottoriisiä
6 dl kanalientä
0,5 tl timjamia
200 g herne-maissi-paprikaa (pakaste)
2 rkl hienonnettua, tuoretta persiljaa

Ruskista ensin broilerisuikaleet kypsiksi, nosta hetkeksi syrjään odottamaan. Kuori ja kuutioi sipuli ja porkkana, kuullota niitä teflonpohjaisessa kasarissa öljyssä. Lisää curry ja risottoriisi. Kääntele hetken aikaa kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää joukkoon vähitellen kuumaa kanalientä samalla hyvin sekoittaen. Anna risoton kypsyä noin 20 minuuttia. Sekoita joukkoon kypsät broilerisuikaleet, timjami sekä pakastekasvikset. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.

Next Page »