Helmikuu 2007


1 kg naudanpaistia
2 rkl ruokaöljyä
1 porkkana
3 sipulia
1 sellerinvarsi
1 valkosipulin kynttä
6 dl lihalientä
1 laakerinlehti
1 tl mustapippurirouhetta
35 g voita
0,5 vehnäjauhoja
150 g smetanaa/ranskankermaa
3 rkl tuoretta tillisilppua

Ruskista paisti kuumassa öljyssä padassa joka puolelta. Ota paisti pois padasta. Lisää pataan pilkotut kasvikset ja kuullota ne. Lisää paisti pataan ja laita lihalientä sen verran että se ulottuu paistin puoliväliin. Lisää mausteet. Hauduta liedellä kannen alla noin 1,5 tuntia. Valmista kastike sulattamalla voi kattilassa, lisää jauhot ja kypsennä noin 5 minuuttia. Siivilöi paistin haudutuslientä noin 6 dl ja sekoita se voijauhoseokseen. Keitä kunnes seos sakenee. Lisää smetana ja tilli. Leikkaa paisti viipaleiksi tarjoiluvadille ja kaada tillikastike päälle. Tarjoile kokonaisten perunoiden ja papujen kanssa.

Keitto haudutusliemestä
Padassa olevan kasvis-haudutusliemen voit käyttää keiton pohjaksi. Lisää siihen perunoita ja muita kasviksia oman maun mukaan ja keitä ne kypsäksi. Jauheliha tai makkara sopii tähän pohjaan mainiosti. Nauti keitto paahdetun ruisleivän kanssa.

4 kalafilettä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl rosmariinia
4-6 valkosipulin kynttä
4 rkl öljyä

Kuori ja viipaloi valkosipulit. Mausta kalat suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljy pannulla ja lisää valkosipuli ja rosmariini. Paista noin minuutti ja ota pois pannulta lautaselle odottamaan. Lisää kalafileet pannulle ja paista 3 minuuttia puoleltaan. Lisää rosmariini ja valkosipulit fileiden päälle tarjolle laitettaessa. Tarjoa lisäksi nuudeleita ja wokkivihanneksia.

1 pss (1 kg) peruna-juuresekoitusta
1 pss (250 g) kinkkusuikaleita tai -kuutioita
1 sipuli hienonnettuna
1 tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
4 dl maitoa
3 munaa
½ pss (75 g) juustoraastetta

Laita ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Mausta välit. Sekoita maitoon munat ja kaada seos vuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin 1 ½ tuntia. Ripota tunnin paistamisen jälkeen juustoraaste ruoan pinnalle. Peitä vuoan pinta tarvittaessa leivinpaperilla, ettei pinta tummu tai kuivu liikaa. Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.

400 g maustamattomia porsaanlihasuikaleita
1 iso sipuli
1 rkl öljyä
2-3 dl vettä
1 appelsiinin mehu
½ ps (125 g) kuivattuja aprikooseja
3 rkl teriyakikastiketta
½ tl inkivääriä
½ tl mustapippurirouhetta
1 dl ruokakermaa
½ dl hienonnettua ruohosipulia

Kuori ja halkaise sipuli ja leikkaa se viipaleiksi. Pilko aprikoosit saksilla suikaleiksi. Ruskista lihasuikaleet öljyssä paistokasarissa kahdessa erässä. Lisää lihojen joukkoon sipuli- ja aprikoosisuikaleet ja hauduta hetki. Kaada paistokasariin vesi ja appelsiinin mehu. Mausta teriyakikastikkeella, inkiväärillä ja ripauksella mustapippuria. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin ½ tuntia, kunnes liha on kypsää. Lisää vettä tarvittaessa. Lisää ruokakerma, kuumenna ja tarkista maku. Hienonna joukkoon ruohosipulia. Tarjoa keitetyn riisin, pastan tai nuudeleiden ja salaatin kanssa.

1 litra vettä
2 kalaliemikuutiota
½ rkl kokonaisia viherpippureita
1 ½ dl pikariisiä
250 g kasvissuikaleita (pakaste)
2 valkosipulinkynttä murskattuna
400 g lohikuutioita (pakaste)
1 dl tuoretta tilliä tai ½ rkl kuivattua tilliä

Kuumenna vesi kattilassa ja lisää liemikuutiot sekä pippurit. Kun liemi kiehuu, lisää joukkoon riisi, kasvissuikaleet, valkopippuri ja lohikuutiot. Anna keiton keihua noin 10 minuuttia. Lisää keittoon lopuksi tillisilppu ja tarjoa hyvän leivän kanssa.

300 g broilerisuikaleita
pala lanttua
2 sellerin vartta
1-2 porkkanaa
2 sipulia
2 rkl kasvislientä
1 dl vettä
ripaus valkopippuria
ripaus inkivääriä
1-2 tl curryä
1 prk ananaspaloja
(100 g esiksäteltyjä sieniä)

Ruskista lihasuikaleet kevyesti padassa. Leikkaa juurekset ohuiksi suikaleiksi ja hienonna sipuli. Lisää kasvikset broilerisuikaleiden joukkoon, lisää vesi ja mausteet. Hauduta noin puoli tuntia. Lisää ananaspalat ja hauduta vielä noin 3 minuuttia.

1 (300 g) pullapitko tai ranskanleipä
250 g pakastemarjoja
1 dl vadelma- tai mansikkahilloa
3 dl maitoa
2 munaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
tomusokeria

Leikkaa pulla tai ranskanleipä viipaleiksi ja nosta limittäin uunivuokaan. Sekoita hieman sulaneet pakastemarjat hillon kanssa sekaisin. Nostele pullaviipaleiden väliin marjahilloa. Lämmitä maitoa hieman ja sekoita rikottujen munien kanssa tasaiseksi. Musta munamaito sokerilla ja vaniljasokerilla. Kaada neste tasaisesti pullien päälle. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia, että pullat imevät hieman kosteutta. Paista pullavanukasta 175 asteessa 30-40 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja siivilöi pinnalle tomusokeria. Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

500 g pakastemansikoita
4 dl mansikkajogurttia
2 dl maitoa
2 dl mansikka- tai muuta punaista mehua
(2 rkl hunajaa tai sokeria)

Kaada kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna sekoittua tasaiseksi. Myös sauvasekoitin käy tähän tarkoitukseen. Herkuttele saman tien.

1 iso kukkakaali
2 porkkanaa
2-4 valkosipulinkynttä
1-2 rkl öljyä
n. 8 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
2 tl basilikaa
100 g sulatejuustoa

Paloittele kukkakaali, viipaloi kuoritut porkkanat ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna kattilan pohjalla tilkka öljyä ja kääntele siinä valkosipulisilppua. Lisää kukkakaali- ja porkkanapalat. Kääntele hetki. Lisää vettä sen verran että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Murenna mukaan liemikuutiot ja basilika. Anna ainesten kiehua kunnes ovat sopivan kypsiä. Lisää loppuvaiheessa mukaan sulatejuusto ja anna liueta. Tarkista maku. Sopii kevyeksi ateriaksi hyvän leivän kera.

350 g jauhelihaa
250 g herkku- tai metsäsieniä (hienonnettuna)
1 rkl margariinia tai öljyä
1 muna
1 dl maitoa tai vettä
1 hienonnettu sipuli
2 murskattua valkosipulin kynttä
timjamia
suolaa
pippuria
persiljaa
6 pekonisiivua

Saat sienistä maukkaampia jos paistat niitä margariinissa sipuleiden kanssa pannulla. Sekoita ne (raakaan) jauhelihaan. Lisää muna, maito ja mausteet sekä hienonnettu persilja. Sekoita. Laita seos voideltuun pitkänomaiseen vuokaan ja levitä pekoniviipaleet päälle. Paista mureketta noin kolme varttia 180 asteisessa uunissa.
- Jos kuulut heihin, jotka uskaltavat käyttää sisäelimiä ruoanvalmistuksessa, lisää huuhdottu ja pilkottu possun munuainen sienten ja sipuleiden kanssa pannulle!

Tarjoa lisänä keitettyä riisiä, punajuuria ja suolakurkkuja.

Next Page »