Maaliskuu 2007
Kuukausi arkisto
Pe 30 Maa 2007
1 kg naudan paistikuutioita
3 rkl öljyä
4 sipulia viipaleina
3 rkl vehnäjauhoja
1 rkl tomaattipyrettä
1 l olutta (ei bitter)
2 tl maustepippuria rouhittuna
1 l lihalientä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
Ruskista lihapalat erissä kuumassa öljyssä. Mausta suolalla ja pippurirouheella. Ota lihapalat sivuun ja ruskista öljyssä sipuliviipaleet. Lisää vehnäjauhot ja tomaattipyre. Kypsennä 3 minuuttia. Lisää olut ja lihaliemi vähitellen. Lisää liha ja hauduta 5 minuuttia. Kuori rasva ja vaahto pinnalta. Peitä kannella ja paista 180 asteessa noin 2 tuntia. Nauti keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa. Tämä on ihana kylmän talvipäivän ateria. Pata uuniin hautumaan ja itse voi ulkoilla ja odottaa ruoan valmistumista. Suosittelen.
To 29 Maa 2007
2 ps keittojuureksia
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
5 dl maitoa
1 dl parmesaanijuustoa
1 tl kirveliä
1 tl basilikaa
¼ mustapippuria
Leipäkuutiot:
6 palaa paahtoleipää
tilkka öljyä
1 valkosipulinkynsi
Keitä juurekset kypsiksi kasvisliemessä (noin 15 minuuttia). Soseuta sauvasekoittimella. Lisää joukkoon maito ja paremasaaniraaste. Kuumenna sekoittaen, kunnes keitto on tasaista. Mausta ja tarkista maku. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja leikkaa leipä sitten kuutioiksi. Lämmitä öljy paistinpannussa ja puserra joukkoon valkosipulinkynsi. Lisää leipäkuutiot ja paahda keskilämmöllä, kunnes palat ovat kauniin ruskeat. Laita leipäkuutiot lautaselle vasta tarjoiluvaiheessa.
Ke 28 Maa 2007
4 viipaletta á 125 g lampaanlapaa tai muuta luutonta
vajaa teelusikallinen suolaa
2 rl voita
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
100-150 g rasvatonta tai vähärasvaista porsaan lihaa
2 kananmunankeltuaista
3 rkl kermaa
mustapippuria ja hiven tinjamia
1 dl juustoraastetta
Paista lampaan viipaleet molemmin puolin voissa pannulla. Siirrä ne voideltuun uunivuokaan ja pidä lämpimänä. Ruskista pannussa hienonnetut sipulit sekä kuutioitu porsaan liha. Lisää pannuun keskenään sekoitetut keltuaiset kerma ja mausteet, kaada seos vuokaan lihojen päälle ja ripottele pinnalle vielä juustoraaste. Pidä uunissa 200-225 asteessa kunnes juusto sulaa ja pinta ruskistuu.
Ti 27 Maa 2007
8 viipaletta sekaleipää
margariinia
1 purkki tonnikalaa
kalamaustetta
16 viipaletta juustoa
Voitele leivät ja jaa hienonnettu tonnikala leiville. Mausta kalamausteella ja levitä juustoviipaleet päälle. Kuorruta uunissa ylätasolla 250 asteen lämmössä 5-10 minuuttia.
Ti 27 Maa 2007
(2 vuoallista)
noin 250 g perunaa (3 keskikokoista)
noin 1 ½ l vettä
200-250 g tattarijauhoa
1 pussi kivettömiä luumuja (220 g)
2,5 dl tummaa siirappia
1 dl juoksevaa hunajaa
1 ½ tl suolaa
1-1 ½ rkl pomeranssinkuorta
kahden appelsiinin pesty ja raastettu kuori
Keitä ja soseuta luumut. Ota keitinliemi talteen. Keitä ja soseuta perunat. Sekoita muut ainekset joukkoon. Lisää vettä tai luumujen keitinlientä joukkoon, jotta saat melko vellimäistä massaa. Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Peitä vuoat leivinpaperilla tai foliolla jälkipysymään. Tarjoa mämmi maidon tai kermamaidon kanssa!
Ma 26 Maa 2007
7 dl putkimakaronia tai pennepastaa
2-3 l vettä
1 rkl öljyä
300 g jauhelihaa
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
½ tl mustapippuria
2 tl oreganoa
½ tl yrttisuolaa
½ dl makeaa chilikastiketta
Munamaito:
6 dl maitoa
2 munaa
ripaus suolaa
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele ja valuta. Ruskista pannulla öljyssä jauheliha ja hienonnetut sipulit, mausta ja anna hautua hetki. Sekoita jauhelihaseos pastan joukkoon ja kaada se voideltuun uunivuokaan. Sekoita munamaito: riko munien rakenne kulhossa, lisää maito ja ripaus suolaa. Kaada munamaito pastaseoksen päälle. Kypsennä 200 asteessa noin 45 minuuttia.
Ma 26 Maa 2007
2 tölkkiä maitorahkaa
3 keltuaista
2 dl sokeria
100 g voita
2 dl kermaa
vaniljatanko tai vaniljasokeria
1 dl silputtua rusinaa
2 rkl hillottuja appelsiinin kuoria
½ dl mantelirouhetta
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi kasarin pohjalla. Lisää joukkoon rahka, pehmeä rasva, kerma ja vaniljatako. Jos käytät vaniljasokeria lisää se vasta jäähtyneeseen ja valmiiseen pashamassaan. Kuumenna aineksia kasarissa - älä päästä kiehumaan! Ota kasari pois liedeltä ja lisää joukkoon rusinat, appelsiininkuoret ja mantelirouhe, jäähdytä. Kaada jäähtynyt massa sideharsolla vuorattuun pashamuottiin ja anna jähmettyä pari päivää kylmässä.
Pe 23 Maa 2007
4 isoa perunaa, esim. Rosamunda
1 prk (200 g) kermaviiliä
½ prk (100 g) raejuustoa
noin 50 g palvikinkkua
2 rkl persiljaa silputtuna
1 rkl sinappia
¼ tl suolaa
rouhittua pippurisekoitusta
Pese perunat huolellisesti ja pane leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä 200 asteessa noin tunti. Kokeile kypsyyttä hammastikulla tai haarukalla. Valmista täyte. Sekoita kermaviili ja raejuusto keskenään. Lisää joukkoon kuutioitu kinkku, silputtu persilja ja mausteet. Tarjoa uuniperunoiden kanssa.
To 22 Maa 2007
1 kg naudansuikaleita
1 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
400 g pekonikuutioita
4 sipulia
3 laakerinlehteä
1 tlk tomaattimurskaa
7 dl vettä
2 dl ruokakermaa
1 pss kuivattuja aprikooseja
Ruskista lihasuikaleet pannulla öljyssä. Siirrä lihat pataan. Mausta. Paista pekonikuutiot ja pilkotut sipulit. Kaada seos lihojen joukkoon. Lisää loput aineet pataan ja anna hautua miedolla lämmöllä uunissa 175 asteessa noin 2 tuntia. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita ja salaattia.
Ke 21 Maa 2007
4 kalafilettä
1 rkl öljyä
4 tl carrytahnaa (punainen tai vihreä)
3 dl kookosmaitoa
1 sitruuna lohkoina
tuoretta basilikaa tai persiljaa
Levitä carrytahna fileille ja anna paistua pannulla 2 minuuttia. Kaada kookosmaito päälle ja hauduta 5 minuuttia. Nosta kalapalat lautasille ja jaa kastike annoksille. Lisää sitruunalohkot ja tuoreyrtit koristeeksi. Tarjoa lisäksi kasviksia ja riisiä.
Next Page »