Helmikuu 2008


4 dl leipäjuustoa vinoneliöiksi leikattuna
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
2 dl maitoa tai kermaa
vuokaan:
margariinia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele pieni uunivuoka. Laita leipäjuustoneliöt vuoan pohjalle. Ripottele pinnalle sokeri ja kaneli. Kaada maito (tai kerma) päälle. Paista uunin alatasossa noin 20 minuuttia. Tarjoa jälkiruoaksi lakkojen tai muiden marjojen kera.

1 porkkana
pieni pala selleriä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
100 g valkokaalia
75 g pekonia
6 dl vettä
1 lihaliemikuutio
2-3 perunaa
½ tölkkiä papuja tomaattikastikkeessa
ripaus valkopippuria
½ tl paprikajauhetta
pinnalle hienonnettua persiljaa

Raasta kasvikset karkeaksi raasteeksi tai leikkaa ne suikaleiksi. Leikkaa pekoni saksilla suikaleiksi suoraan kattilaan. Kuumenna pekoni puuhaarukalla sekoittaen ja lisää joukkoon raastettu porkkana, selleri, sipuli ja valkokaali sekä murskattu valkosipulinkynsi. Kääntele kasviksia pekonin kanssa parin minuutin ajan. Lisää kattilaan vesi, lihaliemikuutio, perunaraaste ja pavut. Anna keiton kiehua hiljalleen 10 minuuttia ja mausta keitto sinä aikana. Ripottele valmiin keiton pinnalle hienonnettua persiljaa.

250 g naudan maksaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl paprikaa
¼ tl valkopippuria
1 rkl öljyä tai margariinia
1 sipuli
3 dl vettä
(2 rkl kermaa tai smetanaa)
(1 rkl tomaattisosetta)

Irrota maksasta kalvo terävällä veitsellä ja leikkaa maksa ohuiksi viipaleiksi. Sekoita vehnäjauhot ja kuivat mausteet lautasella. Kääntele maksaviipaleet jauho-maksaseoksessa. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Kuumenna pannu ja rasva. Pane maksaviipaleet siihen ja ruskista kauniin ruskeiksi kummaltakin puolelta. Pane ruskistetut maksaviipaleet kattilaan ja ripottele ylimääräiset jauhot niiden pinnalle. Lisää vesi pannun kautta kattilaan. Lisää sipulirenkaat ja hauduta 15 minuuttia. Nauti perunamuusin ja puolukkahillon kera.
Huom. Jos maksaviipaleet ruskistetaan kahdessa erässä, pannu pitää välillä puhdistaa hyvin.

2 banaania
Päälle:
1 dl leseseosta
1 dl kookoshiutaleita
2-3 rkl juoksevaa margariinia
n. 3 rkl paistonkestävää appelsiinimarmeladia
1 tl vaniljasokeria

Halkaise banaanit pituussuunnassa mikrouuniin tai uuniin sopivalle tarjoiluvadille tai lautaselle.
Sekoita päällyksen aineet keskenään ja levitä seos halkaistujen banaanien päälle.
Paista1-1 ½ minuuttia mikroaaltouunin täydellä teholla (800 W) tai tavallisessa uunissa hetki grillivastuksen alla.
Tarjoa jälkiruoaksi esim. jäätelön tai vaniljakiisselin kanssa.

(4-6:lle)
2 rkl öljyä
500 g marinoituja broilerin fileepaloja
100 g purjosipulia renkaina
1 tl currytahnaa tai currya
2 dl jasmiiniriisiä
7-10 dl kanalientä (yhdestä kuutiosta tehty)
n. 400 g bambunversoja (1-2 tlk)
2 dl kookoskermaa
tuoretta korianteria 

Kuullota kattilassa öljyssä broileripalat, purjo ja curry. Lisää jasmiiniriisi ja liemi ja anna kiehahtaa ja sen jälkeen kypsyä 10 minuuttia.
Lisää bambunversot liemineen, kookoskerma ja tarkista sopiva maku.
Lisäksi maistuu leipä ja jälkiruokana kuituiset uunibanaanit.

(4 annosta)
300 g pakastevadelmia
1 dl tomusokeria
3-4 dl maustamatonta jogurttia

Sekoita vadelmat, tomusokeri ja 2 dl jogurttia tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon loppu jogurtista.
Jaa massa annoskulhoihin ja pane pakastimeen pariksi tunniksi.

(4 annosta)
½ kypsää broileria
2 dl kypsää tummaa pastaa
½ kerää jäävuorisalaattia
1 paprika
½ kurkkua
2 tomaattia
150 g viinirypäleitä
Kastike:
1 dl kevytkermaviiliä
2 tl sitruunan mehua
1 tl sokeria
½ dl yrttisilppua, esim. timjamia, oreganoa, basilikaa

Poista broilerista nahka ja luut ja pilko liha kuutioiksi. Pilko jäävuorisalaatti ja huuhtele se kylmällä juoksevalla vedellä. Kuivaa salaatti. Huuhdo kasvikset. Halkaise paprika ja poista siemenet. Pilko paprika ja kurkku kuutioiksi, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja halkaise viinirypäleet. Poista rypäleistä siemenet. Kokoa aineksista salaatti.
Sekoita kastikkeen ainekset ja tarjoa salaatin kanssa.
Lisänä maistuu vaikkapa rapea patonki ja jälkiruokana vadelmahile.

(4 annosta)
300 g silakkafileitä
2 porkkanaa
1 iso sipuli
150 g herkkusieniä
suolaa
1 rkl sitruunanmehua
tilliä, basilikaa, timjamia
1 rkl juoksevaa hunajaa
150 g maustettua tuorejuustoa
mustapippuria

Paloittele kalafileet. Kuori porkkanat ja sipuli ja suikaloi pieniksi suikaleiksi, viipaloi herkkusienet.
Jaa neljälle alumiinifolioarkille kerroksittain kasvikset ja kalapalat. Ripottele kaloille suolaa, sitruunamehua ja silputtuja yrttejä. Sekoita hunaja tuorejuustoon. Lusikoi seos kasviksille, lisää pippuria ja ummista foliot nyyteiksi.
Kypsennä uunissa 200 asteessa 20-30 minuuttia.

(4 annosta)
600 g kirjolohen fileetä
suolaa
sitruunapippuria
tuoretta tilliä
200 g herkkusieniä
1 pieni purjo
2 dl kevytruokakermaa

Aseta kalafilee uunivuokaan. Mausta filee suolalla, sitruunapippurilla ja hienonnetulla tillillä.
Pilko sienet ja viipaloi huuhdottu purjo. Kypsennä sieniä pinnoitetulla pannulla hetken aikaa, lisää purjo ja jatka kypsentämistä. Kaada lopuksi joukkoon kema ja hauduta muutamia minuutteja.
Levitä sieni-purjoseos kalafileen päälle ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Tarjoa lohen kanssa keitinperunoita tai juuressosetta ja raikasta salaattia.

(6 annosta)
6 isoa (600 g) jauhoista perunaa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
mustapippuria
Täyte:
1 pieni punasipuli
½ punaista paprikaa
n. 15 basilikan lehteä
muutama oliivi
100 g fetajuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa

Kuori ja raasta perunat hienoksi. Sekoita perunaraaste, munat suola ja pippuri. Kaada seos voidellun leivinpaperin päälle ja levitä ohueksi, 35 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteisen uunin alimmalla tasolla 20-25 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä.
Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna paprika, basilika ja oliivit. Murenna fetajuusto. Yhdistä kaikki täytteen ainekset tuorejuustoon.
Levitä täyte perunalevyn päälle ja kääri levy rullalle.
Tarjoa salaatin kanssa.

Next Page »