Syyskuu 2008
Kuukausi arkisto
Ti 30 Syy 2008
400 g makaronia
400 g paistijauhelihaa
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
2 tl sokeria
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 pkt voimakasta sulatejuustoa (esim. kevyt Koskenlaskija)
1 dl vettä
2 dl parmesan-juustoa raasteena
(vaihtoehtona vähärasvainen juustoraaste alle 10% rasvaa )
Keitä makaronit lähes kypsiksi. Ruskista jauheliha. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Mausta suolalla, maustepippurilla ja sokerilla. Kaada pannulle tomaattimurska ja paloittele joukkoon sulatejuusto. Lisää pannulle myös vesi. Anna juuston sulaa välillä sekoittaen. Sekoita jauheliha-juustoseos, keitetyt makaronit ja juustoraaste kattilassa. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa tunnin verran.
Tarjoa jälkiruuaksi jäisiä marjoja (kaupan pakestealtaasta tai omasta) valmiin kinuskikastikkeen kanssa.
Ma 29 Syy 2008
1 ½ l juurespaloja uunivuokaan (jos kaapissa on keitettyjä perunoita, lisää ne vuokaan)
2-3 rkl hunajaa
loraus öljyä, vähäsuolaista soijakastiketta, HB- ja/tai muuta valmiskastiketta.
runsaasti tuoreyrttisilppua ja ripaus mustapippuria, paprikaa ja vaikka oliivipurkin lopun.
n. 400 g broilerin suikaleita tai rintapaloja (voit käyttää myös grillimakkaroita, tonnikalaa tai kalafileitä)
Mausta liha mieleksesi anna väri paistin- tai grillipannulla ja laita juuresten päälle vuokaan. Kypsennä uunissa
tai uunin grillissä noin 20 minuutin 200 asteessa. Tarjoa raikkaan (keitinperunoiden ja) tuoresalaatin kanssa.
Juureksista saa myös seuraavan päivän lounaan nopeasti vaikkapa sose- tai makkarakeitoksi.
Kun valmistat uuniruokaa, laita samalla jälkiruoka uunissa. Pilko kiinteitä hedelmiä (esim. omenat, päärynät, nektariinit) lohkoiksi uunivuokaan, lorauta päälle hunajaa, vaahterasiirappi tai vadelmaviinietikkaa. Peitä foliolla ja kypsennä 15–20 min. Saat raikkaan jälkiruuan sellaisenaan tai jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.
Muista syödä kasviksia, hedelmiä ja marjoja ”PUOLIKILOA JA VIITTÄ VÄRIÄ PÄIVÄSSÄ”. Helpoimmin sen saat, kun käytät jo valmistuksessa runsaasti hyviä suomalaisia juureksia, sieniä, erivärisiä kasviksia sekä kotimaisia marjoja ja hedelmiä joka aterialla.
Ilman kellaria olevana säilön kotimaisia juureksia käyttövalmiina pakkaseen. Kuorin ja pilkon reilusti erilaisia juureksia kuutioiksi, suikaleiksi tai viipaleiksi. Kiehautan niitä 3-4 min. ja jäähdytän ne nopeasti. Pakkaan eri kokoisiin purkkeihin ja vuokiin. En käytä tässä vaiheessa mausteita, vaan maustan vasta valmistaessani ateriaksi. Näin tulen käyttäneeksi muuten paljon aikaa käsittelyyn tarvitsevia juureksi lähes päivittäin.
Pe 26 Syy 2008
4:lle
2 l pilkottuja kasviksia (kukka- ja parsakaali, eriväriset paprikat, puna- ja keltasipulit, kesäkurpitsa….)
3 valkosipulinkynttä
200 g halloumijuustoa (suomalainen leipäjuustokin sopii)
2 dl vettä tai valkoviiniä
rouhittua mustapippuria
Kuorrutus:
4 dl emmental-, mozzarella- tai kevytjuustoraastetta
2 munaa
2 dl silputtuja yrttejä (esim. basilika-oregano tai basilika-timjami jos käytät persiljaa laita kaveriksi toinen voimakkaampi esim basilika, rakuuna, timjami tai salvia)
Lohko kovat kasvikset pienemmiksi paloiksi ja pehmeät kuten paprika ja kesäkurpitsa suuremmiksi. Laita lohkot
ja neste uunivuokaan kuutioidun halloumin (leipäjuusto) kanssa. Mausta mustapippurilla. Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla puolisen tuntia. Valele muutaman kerran vuokaan muodostuvalla nesteellä pintaa ja kokeile kasvisten kypsyys.
Riko munien rakenne kulhossa ja lisää juustoraaste sekä yrtit. Levitä kuorrutus kasvisten päälle ja kuorruta 10 min uunin keskitasolla. Tarjoa sellaisenaan salaatin kanssa tai grillipihvien lisäkkeenä.
Laita uuniin samalla jälkiruoka. Pilko omenoita, päärynöitä, appelsiinia, persikkaa ja/tai nektariinia lohkoiksi uunivuokaan n. 1-2 hedelmää ruokailijaa kohti. Valele päälle hunajaa tai vaahterasiirappia. Hauduta uunissa n. 20 min ja nauti sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.
To 25 Syy 2008
1 pkt nauhaspagettia (500 g) mielellään täysjyvä tai tummaa spagettia
1 prk (400 g) säilykelihaa (nauta-sika, villisika, yms.)
Voit korvata lihan sienillä n. ½ -1 l tuoreita esikäsiteltyjä sieniä
1 pkt pekonia
1 iso puna-, kelta- tai makeasipuli
2(,5 ) dl ruokakermaa 5 tai 2.5 % rasvaa
(½ dl ketsuppia tai tomaattipyreetä halutessasi)
yrttejä
Pilko kaikki kastikeaineet valmiiksi. Laita nauhapasta kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Voit laittaa keitinveteen halutessasi liemikuution. Keitä pasta al´dente, eli juuri mukavasti purtavaksi, ei liian pehmeäksi (keittoaika pakkauksessa). Pastan kiehuessa valmista kastike. Valuta kypsä pasta ja kaada kastikkeen joukkoon kattilaan sekoita. Raasta päälle juustoa tai tarjoa raaste erillisenä. Tarjoa salaatin kanssa.
To 25 Syy 2008
Laita 2-3 valutettua ananasrengasta
(säilötty omassa liemessään) ruokailijaa kohti paistin- tai grillipannulle. Ruskista molemmille puolille vähän väriä voi/öljyseoksessa.
Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa tai sellaisenaan.
Ke 24 Syy 2008
10 annosta
2 omenaa (n.300 g)
5 dl vettä
5 dl omenatäysmehua
2 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeri
1/2 tl kanelia
Kuori ja raasta omenat. Laita vesi, omenamehu ja perunajauhot kattilaan, sekoita hyvin. Kiehauta koko ajan sekoittaen, älä keitä. Lisää omenaraaste, sokeri ja kanneli.
Ke 24 Syy 2008
8 nakkia
valmis murotaikina
Huuhdo kuivaa ja pistele muutama reikä nakkeihin. Kauli taikina ja ota taikinapyörällä tai veitsellä nauhoja kieputa se nakin ympärille vinottain. Paista uunissa 250 astetta noin 10–15 min.
Tarjoa sinapin ja mielisalaattisi kera.
Ti 23 Syy 2008
750 g muikkuja (voit käyttää myös kalafileitä ja laittaa ne folionyytteihin tai vuokaan, et tarvitse jauhoja)
1 rkl ruisjauhoja
1 tl suolaa
voinokareita
tillisilppua
Lado peratut muikut tiiviisti leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele jauhot joihin on sekoitettu suola kalojen päälle. Lisää voinokareita päälle. Paista 175 asteessa kypsäksi. Haarukalla vähän kun kääntää kaloja, kun liha irtoaa hienosti ja väri on valkea, niin kypsää on.
Ei muuta kun perunamuusia ja vaikka punajuurta ja syömään.
Tarjoa jälkiruuaksi juustoleipää. Kuumenna vahärasvaista juustoleipää paloina uunivuoassa ja kevyt kermassa 10-15 min uunissa ja tarjoa marjojen kanssa.
Ma 22 Syy 2008
4-6 kpl keitettyä perunaa
2 kpl hapahkoa omenaa
4 kpl keitettyä kananmunaa
5-6 dl savukalaa siivottuna
2 tl ruohosipulisilppua
Kastike:
½ dl öljyä
2-3 rkl tomaattisosetta
Kuori ja kuutioi perunat ja omenat. Kuori ja hienonna munat. Asettele salaatti vadille, perunat alle sitten omena ja kalat. Laita munarouhe keskelle ja reunusta se ruohosipulilla. Sekoita kastike ja valuta päälle.
Tarjoa esim. yrtti-, tai valkosipulipatongin kanssa. Sopii myös illanistujaisiin.
Jälkiruokana voit tarjota omena ja päärynälohkoja valkohomejuuston kanssa. Voit kuorruttaa halutessasi Brie-lohkot kastamalla ne munassa ja korppujauhossa ja paistamalla niitä hetki voi-öljyseoksessa kunnes saavat kauniin ruskean värin.
Pe 19 Syy 2008
1 iso kaali (laita keitinveteen tilkka etikkaa, saat hajun pois huushollista)
n. 400 g lampaan lihaa tai lampaan jauhelihaa
sinappijauhoa
(tummaa sokeria fariini tai muscovado)
suolaa
Pilko kaali ja liha. Lisää ne kerroksittain kattilaan, jossa muutama sentti kiehuvaa vettä. Lampaan lihan päälle ruokalusikallinen sinappijauhoa ja ripaus suolaa (ja sokeria).
Hauduta miedolla lämmöllä neljä tuntia. Lampaan liha voi olla ihan luullista, halvempaa lihaa ja kun tarpeeksi hauduttaa niin lampaan rasva ja liha sulavat kaalin joukkoon. Eikä maistu ”villalle” ja sinappijauho sitoo maut hienosti yhteen. Ei ole yhtään tulista. Jos käytät keittoon 1 purkin hapankaalia, saat vielä hyvää terästystä mukaan ja terveellisiä maitohappobakteereita.
Keitolle jälkiruuaksi sopivat hyvin köyhät tai rikkaat ritarit. Kasta vaaleat leipä- tai pullapalat munamaidossa ja paista kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Tarjoa sinällään tai hillon/tuoremarjojen ja kermavaahdon kanssa.
Next Page »