Huhtikuu 2009


4 tortillaa
300 g paistettua broilerinfileetä
½ dl makeaa chilikastiketta
2 avokadoa
2 tomaattia
1 puristettu valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
4 dl salaattisilppua

1.Sekoita paistetut broilerinfileet chilikastikkeeseen.
2.Halkaise avokadot, poista siemen ja kuori. Soseuta hedelmäliha. Kuutio tomaatit. Sekoita avokadosose, tomaatit, valkosipuli ja suola keskenään.
3. Levitä avokadotahna tortilloille. Lisää suikaloitu kana ja salaatti. Kääräise tortillat rullalle.

0,3 l greippitäysmehua
1 tlk ananasmurskaa
0,3 l omenatäysmehua
1 l sitruunasoodaa tms.
jäitä
Koristeet:

sitruunan ja appelsiinin viipaleita.

Sekoita aineet keskenään, lisää jäät ja koristeet lopuksi. Tarjoa heti.

170 g pekonia (1 pkt)
2 dl kevytkermaa
3 keltuaista
¾ tl rouhittua mustapippuria
(suolaa)

1. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Suikaloi pekoni ja paahda se omassa rasvassaan rapeaksi pannulla.
3. Lisää valutetut spagetit.
4. Yhdistä keskenään kerma ja keltuaiset.
5. Kaada seos pannulle ja sekoita hyvin spagetti-pekoniseoksen kanssa.
6. Kuumenna, kunnes neste sakenee. Älä keitä liikaa, herottuu.
7. Mausta mustapippurilla.
8. Tarjoa välittömästi ja vaikkapa sämpylöiden kera.
9. Ohjeesta tulee 4 annosta.

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
3 porkkanaa
1 rkl öljyä
1 l vettä
1 ½ kasvisliemikuutiota
1 tlk tomaattimurskaa (400 g)
250 g punaisia linssejä
mustapippuria
persiljaa

1. Hienonna sipulit ja pilko porkkanat kuutioiksi. Kuumenna öljy pinnoitetussa kattilassa ja kuullota sipulia, valkosipulia ja porkkanapaloja pari minuuttia.
2. Lisää vesi, kasvisliemikuutiot ja tomaattimurska. Kuumenna.
3. Huuhdo linssit ja lisää ne kattilaan. Kypsennä keittoa noin 20 minuuttia.
4. Mausta keitto mustapippurilla ja lisää päälle hienonnettua persiljaa.
5. Tarjoa raejuustosämpylöiden kera.

5 dl maitoa
1 tlk (200 g) raejuustoa
1 tl yrttisekoitusta
50 g hiivaa
4 dl kaurahiutaleita
½ dl öljyä
1 tl suolaa
noin 7 dl hiivaleipäjauhoja

Lämmitä maito ja sekoita siihen kauhalla muut ainekset tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperille pellille ja anna kohota. Jaa levy taikinapyörällä ruuduiksi. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

2 dl kuviomakaroneja
2 avokadoa
½ tuoretta kurkkua
200 g pakaste- tai tölkkimaissia
100 g kuorittuja katkarapuja
1 kerä rapeaa lehtisalaattia

kastike:
½ dl sitruunamehua
1 rkl valkoviinietikkaa
1 dl öljyä
1 murskattu valkosipulinkynsi
1 rkl hienonnettua tilliä
1-2 tl sokeria
¼ tl yrttisuolaa

1. Ota katkaravut sulamaan.
2. Kypsennä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele ja valuta.
3. Kuutioi avokadot ja kurkku. Sulata maissi.
4. Revi salaatti kulhon pohjalle ja kaada päälle keskenään sekoitetut salaattiainekset.
5. Valmista kastike sekoittamalla aineet keskenään.
6. Kaada kastike salaatin päälle ja anna maustua viileässä tarjoiluun asti.
7. Tarjoa salaatti lounaana tai iltapalana patongin kera.

300 g haukifileetä
300 g kirjolohifileetä
2 tl suolaa
½ tl valkopippuria
½ tl sitruunapippuria
4 tl sipulijauhetta tai 1dl hienonnettua sipulia
3 munaa
4 dl kasvisrasva kermaa
1 dl rasvatonta maitoa
1 porkkana
muutama vihreä papu

1. Monitoimikoneella kalapateen teko on nopeaa. Jos teet kaksivärisen pateen, tee ensin haukifileestä taikina. Hienonna kala monitoimikoneessa. Lisää puolet muista aineista joukkoon, sekä myös puolet munista yksitellen.
2. Kaada taikina voideltuun, pitkänomaiseen vuokaan. Ripottele kerros keitettyjä porkkanakuutioita ja pieniksi paloiksi leikattuja papuja.
3. Valmista kirjolohifileestä toinen taikina. Kaada se vuokaan, ripottele väliin porkkanakuutioita ja papuja. Peitä vuoka foliolla ja pane se astiaan, jossa on vettä.
4. Kypsennä pateeta uunissa 175 asteessa reilu tunti. Kumoa patee jäähtyneenä vadille ja leikkaa viipaleiksi. Pateesta tulee noin 15 viipaleta.
5. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja sitruunaisen kermaviilikastikkeen kera.

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
150 g voita tai margariinia
½-1 dl kylmää vettä

Täyte:
3 porkkanaa
2 punaista paprikaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 (n. 500 g) kesäkurpitsa
2 rkl öljyä
1/2 tl mustapippurirouhetta
1 rkl meiramia
1 prk (2 dl) kasvisrasvakermaa
2 munaa
1 dl auringonkukansiemeniä
1 pussi (150 g) kevyt juustoraastetta

 
1. Mittaa taikinan kuivat aineet kulhoon ja sekoita käsin keskenään.
2. Nypi rasva joukkoon. Lisää vesi käsin sekoittaen. Taputtele taikina jauhoisin käsin piirakkavuokaan. Levitä taikinaa myös reunoille.
3. Paista pohjaa 200 asteen lämmössä noin 10 minuuttia.
4. Valmista täyte sillä aikaa. Kuori porkkanat ja sipulit, ota paprikoista siemenet pois. Kuutioi tai suikaloi kasvikset ja paista öljyssä kattilassa kunnes ne hiukan pehmenevät. Mausta ja ota kattila levyltä.                                                                                                                             5. Lisää kasvisten joukkoon kevyt kerma, kevyesti vatkatut munat, siemenet ja juusto. Sekoita hyvin. Levitä täyte esipaistetulle pohjalle.
6. Paista vielä 200 asteessa noin 20-30 min.
7. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

1 pieni purjo
3 rkl öljyä
1 rkl currya
1 tl kurkumaa
400 g broilerin rintafileitä suikaleina
1 tl suolaa
4 dl vettä
½  kanaliemikuutio
1 tlk (227 g) ananasta paloiteltuna

1. Puhdista purjo ja suikaloi se.
2. Kuumenna öljy ja lisää curry, sekä kurkuma öljyyn hyvin sekoittaen, jotta sen maku irtoaa.
3. Lisää ja ruskista broilerisuikaleet ja purjo kevyesti.
4. Mausta suikaleet suolalla.
5. Lisää vesi ja liemikuutio.
6. Anna hautua viisi minuuttia ja tarkista maku.
7. Lisää ananaspalat ja kuumenna.
8. Tarjoa riisin tai keitettyjen perunoiden kanssa kanssa. Broilerin kanssa sopii myös mustaherukkahillo, kokeile!

3 raakaa punajuurta
1 sipuli                          
½  rkl öljyä
½  rkl kasvisliemijauhetta

1. Kuori ja viipaloi punajuuret ja sipuli.
2. Laita öljy paistokasariin ja lisää sipulit ja punajuuret.
3. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen.
4. Lisää kasvisliemijauhe ja sekoita.

Next Page »