Lokakuu 2009


4 munaa
1 l maitoa
1 tl suolaa
2 dl ohrajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
paistamiseen margariinia tai öljyä

1. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää  joukkoon puolet maidosta. Vatkaa joukkoon jauhot.
2. Lisää sitten loppu maito ja suola. Anna taikinan seistä jääkaapissa noin puoli tuntia.
3. Lisää öljy taikinaan ennen paistamista.
4. Kuumenna pannu ja rasva melko kuumaksi.
5. Paista ohukaiset molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi.

Täyte:
300 g jauhelihaa
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl basilikaa tai oreganoa
1 paprika
10 cm:n pala purjoa
2-3 valkosipulinkynttä
1 pieni purkki (70 g) tomaattipyreetä
1 dl vettä
1 dl juustoraastetta

1. Ruskista jauheliha pannulla ja mausta, maista.
2. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja leikkaa purjo ohuiksi renkaiksi.
3. Lisää pilkotut kasvikset ja purista valkosipuli jauhelihan joukkoon.
4. Lisää tomaattisose ja vesi seokseen ja hauduta 5-10 minuuttia.
5. Lisää lopuksi juustoraaste.
6. Nosta täytettä lettujen päälle ja kääri rullalle.
7. Lämmitä valmiita kääröjä hetki uunissa uunivuoassa tai pellillä.
8. Tarjoa vihersalaatin kera.

1 valkosipulinkynsi
4 rkl oliiviöljyä
4 rkl sitruunamehua
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl hienonnettua minttua tai persiljaa
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1 vihreä paprika
1 sipuli
1 pieni kurkku
5-6 tomaattia
100 g fetajuustoa
noin 10 mustaa oliivia

1. Hiero salaattikulho kuoritulla valkosipulinkynnellä.
2. Sekoita keskenään öljy, sitruunamehu, oregano, minttu, suola ja pippuri.
3. Halkaise paprika, poista siemenet ja leikkaa puolikkaat viipaleiksi.
4. Viipaloi kuorittu sipuli ja leikkaa kurkku kuutioiksi.
5. Lohko tomaatit ja kuutioi feta tai käytä valmiiksi kuutioitua.
6. Lado salaattiainekset kerroksittain salaattikulhoon. Kaada kastike päälle.
7. Tarjoa paahdettujen bruschettojen kera.

4 kypsää tomaattia
4 viipaletta maalaisleipää
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Kuori tomaatit, poista siemenet ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Paahda tai paista leipäviipaleet rapeiksi. Hiero murskatut valkosipulinkynnet leiville. Pirskota öljyä jokaisen leivän pintaa. Levitä tomaattimurska leiville ja mausta ne.

400 g broilerin suikaleita
1 dl maapähkinöitä
ripaus suolaa
1 rkl öljyä
1 kesäkurpitsa
1 vihreä paprika
2 keltaista paprikaa
200 g herkkusieniä tai käsiteltyjä metsäsieniä
3 rkl hunajaa
3 rkl soija kastiketta
1 kasvisliemikuutio
1 dl vettä

1. Pese ja viipaloi kasvikset.
2. Ruskista broilerinsuikaleet ja maapähkinät öljyssä. Mausta suolalla.
3. Lisää pannulle kasvikset ja paloitellut sienet.
4. Lisää sitruunan mehu, hunaja, soijakastike ja kasvisliemikuutio.
5. Hauduta 30 minuuttia.
6. Tarjoa keitetyn riisin ja yrttileivän kera.

6 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
3 tl leivinjauhetta
2 tl sokeria
½ tl suolaa
1 rkl oreganoa
1 rkl basilikaa
4 dl rasvatonta piimää
1/2 dl juoksevaa margariinia

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää joukkoon piimä ja juokseva margariini.
3. Jaa taikina kahden lusikan avulla kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle 24 osaan.
4. Taputtele jauhotetuin käsin ohuiksi rieskoiksi.
5. Pistele ja paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

2-3 ahvenfilettä syöjää kohden
suolaa
valkopippuria
silputtua tuoretta oreganoa, basilikaa tai tilliä

kasvisseos:
sipulia
1 tuore kurkku
1-1½ dl vettä
suolaa
valkopippuria
tuoretta silputtua oreganoa, basilikaa tai tilliä

1. Levitä ahvenfileet leivinpaperille nahkapuoli alaspäin.
2. Ripottele pinnalle suolaa, valkopippuria ja valitsemaasi yrttiä.
3. Kääri fileet rullalle ja kiinnitä puuvillalangalla.
4. Hauduta pannulla tilkassa öljyä silputtua sipulia ja kuutioitua kurkkua n. 5 minuuttia.
5. Lisää vesi ja mausteet.
6. Lado ahvenfileet pannulle ja laita kansi päälle ja hauduta kypsiksi miedolla lämmöllä n. 6-8 minuuttia.
7. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja porkkanaraasteen kera.

n. 1 ½ l raastettuja kasviksia (esim. porkkanaa, selleriä, palsternakkaa, kaalia, purjoa, sipulia)
2 rkl öljyä
3-4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
100 g kevytsulatejuustoa
2-3 valkosipulinkynttä
suolaa
viherpippuria
kynteliä tai oreganoa

1. Valitse kasviksista 2-3 vuodenaikaan sopivaa kasvista.
2. Raasta juurekset, leikkaa kaali suikaleiksi ja purjo renkaiksi ja hienonna sipuli.
3. Pehmennä kasviksia kattilassa öljyssä noin 10 minuuttia.
4. Lisää vesi ja liemikuutio.
5. Kun seos kiehuu, lisää paloiteltu sulatejuusto ja puserretut valkosipulinkynnet.
6. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Mausta.
7. Tarjoa keitetyn pastan tai perunoiden kanssa.

4 perunaa (jauhoinen lajike)
2 palsternakkaa
2 punajuurta
öljyä
suolaa
chilipippurijauhetta
paprikajauhetta

Samettinen valkosipulidippi

2 kookasta valkosipulia tai 3 pienempää
0,5 dl öljyä
n. 1 dl kevytkermaviiliä tai ranskankermaa
suolaa

1. Pese perunat huolellisesti.
2. Kuori palsternakat ja punajuuret.
3. Leikkaa juurekset lohkoiksi.
4. Levitä juurekset uunipellille leivinpaperin päälle kukin omaan ryhmäänsä.
5. Kaada päälle öljyä, ripottele suolaa ja runsas kerros chili- sekä paprikajauhetta.
6. Sekoita hieman.
7. Nosta juuresten päälle kokonaiset kuorimattomat valkosipulit.
8. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.
9. Kuori kypsät valkosipulit. Kuoret irtoavat helposti kypsistä sipuleista. Myös maku on muuttunut miedommaksi ja aromaattisemmaksi.
10. Hienonna kynnet öljyn kanssa sauvasekoittimella tai monitoimikoneen teholeikkurilla.
11. Lisää suolaa, sekä kermaviiliä.
12. Kukin ruokailija voi kastaa juureksia samettisessa dipissä.

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
4-6 kiinteää perunaa
(1 tuore chili tai ripaus kuivattua chiliä)
1 rkl öljyä
ripaus mustapippuria
1 pieni purkki (70 g) tomaattipyreetä
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
1 l vettä
1-2 lihaliemikuutiota tai
2-4 rkl lihafondia
2 paprikaa
5 aurinkokuivattua tomaattia
300-400 g jauhelihaa
tuoretta timjamia

1. Kuori ja leikkaa sipuli, valkosipulit, porkkanat ja perunat lohkoiksi.
2. Halkaise chili, poista siemenet ja leikkaa puolikkaat pieniksi suikaleiksi.
3. Kuullota pilkottuja kasviksia tilkassa öljyä kattilan pohjalla muutama minuutti.
4. Mausta pippurilla. Lisää kattilaan tomaattipyree ja tomaattimurska.
5. Kypsennä muutama minuutti, sekoita välillä.
6. Kaada kattilaan kuuma vesi, murenna joukkoon liemikuutiot ja jatka keittämistä noin 10 minuuttia.
7. Leikkaa paprikat lohkoiksi ja pilko aurinkokuivatut tomaatit paloiksi, lisää ne keittoon.
8. Kypsennä vielä noin 5 minuuttia.
9. Paahda jauheliha pannulla ja lisää keittoon.
10. Tarkista maku.
11. Ripottele pinnalle tuoretta timjamia.

¼ kesäkurpitsaa
½ punaista paprikaa
½ vihreää paprikaa
½ keltaista paprikaa
pala purjoa
2 rkl öljyä
1 sitruunan mehu
½ dl vettä
1 kalaliemikuutio
1 tlk kevyt ranskankermaa
2-3 valkosipulin kynttä
400-500 g kirjolohifileetä
1-2 tl basilikaa

1. Suikaloi kasvikset ja kypsennä niitä öljyssä ruskistamatta, kunnes purjo pehmenee.
2. Lisää muut aineet ja suikaloitu kirjolohi.
3. Anna hautua hiljalleen muutaman minuutin ajan, kunnes kala on kypsää.
4. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.
5. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Next Page »