Maaliskuu 2010


Pohja: 
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

Täyte:  
300 g (marinoituja) broilerifileesuikaleita
150g kasvissekoitusta (kaupan pakastetuote)
1 tl broilerimaustetta
1-2 tl kurkumaa
180 g pakaste katkarapuja
2 dl ruokakermaa 
1 dl maitoa
3 munaa
1 dl juustoraastetta

1. Lisää margariiniin jauhot ja nypi murumaiseksi seokseksi.
2. Mittaa joukkoon kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti.
3. Taputtele taikina halkaisijaltaan 26-28 sentin piirasvuokaan.
4. Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
5. Paista broilerisuikaleet nopeasti kuumalla pannulla.
6. Lisää kasvissekoitus sekä mausteet ja sekoita hyvin.
7. Ota pannu levyltä. Sekoita joukkoon sulatetut ja valutetut katkaravut.
8. Levitä täyte taikinapohjalle vuokaan.
9. Sekoita kerma, maito ja munat keskenään. Kaada seos tasaisesti täytteelle.
10. Ripottele päälle juustoraaste.
11. Kypsennä 200-asteisen uunin alaosassa noin 40 minuuttia.
12. Tarjoile hieman jäähtyneenä ja appelsiini-sipulisalaatin kera.

6 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
3 rkl siirappia
noin 250 g keitettyjä, kylmiä perunoita
4 dl sämpylä- tai hiivaleipäjauhoja
noin 10 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä
Täyte:
200 g kevyttuorejuustoa
1 – 1 ½ dl kuivattuja, murskattuja suppilovahveroita

Voiteluun 1 muna
Pinnalle: kurpitsansiemeniä tms.

1. Sekoita murskatut suppilovahverot juuston joukkoon ja anna turvota.
2. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita mukaan suola, siirappi, kuoritut, raastetut perunat ja sämpyläjauhot. Alusta taikina vehnäjauhoilla, lisää loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota.
3. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Jaa taikina kahteen osaan. Painele molemmat taikinapalat noin 25×25 sentin levyiksi.
4. Levitä sieni-juustotahna levyjen päälle. Rullaa levyt kääretortun tapaan. Nosta rullat voideltuihin noin 1 ½ litran pitkänomaisiin vuokiin. Anna leipien kohota.
5. Pistele nousseet leivät, voitele ne munalla ja ripottele pinnalle kurpitsansiemeniä.
6. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

6 perunaa koosta riippuen
2 porkkanaa
3 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 kesäkurpitsa
2 paprikaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
1 rkl tuoretta rosmariinia
rouhittua mustapippuria
suolaa

1. Pese perunat, kuori kasvikset ja sipulit.
2. Leikkaa kaikki annoslohkoiksi. Pane isoon kulhoon.
3. Lisää öljy ja mausteet. Sekoita kunnolla.
4. Laita kasvikset leivinpaperille pellille.
5. Kypsennä uunissa 225C noin 20 minuuttia. Käännä kasvikset kerran kypsymisen aikana.

2 porkkanaa
pala juuriselleriä
10 cm:n pala purjoa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 tlk (70 g) tomaattipyreetä
1 l vettä
1 ½ lihaliemikuutiota
2 dl pakastepapuja
150 g saunapalvikinkkua
2 dl pätkäspagettia
1-2 tl oreganoa

1. Kuori porkkanat ja selleri.
2. Leikkaa purjo, porkkanat, selleri ja kinkku ohuiksi suikaleiksi.
3. Hienonna valkosipulinkynnet.
4. Pehmitä purjosuikaleet öljyssä kattilassa. Lisää porkkana- ja sellerisuikaleet. Hauduta 5 minuuttia.
5. Lisää joukkoon valkosipulinkynnet ja tomaattipyree.
6. Kaada päälle vesi ja lisää lihaliemikuutiot. Keitä 5 minuuttia.
7. Lisää pavut, kinkkusuikaleet, pätkäspagetti ja oregano. Keitä kannen alla noin 10 minuuttia.
8. Koristele persiljalla. Tarjoa välittömästi.

1 suuri sipuli
1-2 valkosipulinkynttä murskana
250 g herkkusieniä tai muita mietoja metsäsieniä
1 rkl rypsiöljyä
4 munaa
200 g kevytjuustoa
1½ dl rasvatonta maitoa
suolaa
mustapippuria
500 g tomaatteja
tuoretta basilikaa

1. Silppua sipuli ja puhdista sienet.
2. Lohko herkkusienet neljään osaan.
3. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä.
4. Kun sipulisilppu on pehmennyt, lisää sienet ja anna niiden hautua hiljalleen noin 5 minuuttia.
5. Levitä sieni-sipuliseos piirasvuokaan.
6. Vatkaa munat kevyesti, lisää juustoraaste ja maito. Mausta suolalla ja pippurilla.
7. Kaada juusto-muna-maito sipuli-sieniseoksen päälle.
8. Pese tomaatit ja leikkaa ne kahtia. Lisää puolikkaat vuokaan.
9. Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarkista kypsyys.
10. Anna paistoksen jäähtyä hetki ennen paloittelua. Tarjoa basilikasilpulla koristeltuna.

700 g erilaisia kaloja fileinä
3 porkkanaa
2 sipulia
100 g juuriselleriä
150 g lanttua
5 perunaa
2 tl öljyä
1 tl paprikajauhetta
¼ tl jauhettua valkopippuria
3 rkl tomaattipyreetä
400g tomaattimurskaa
1-2 valkosipulinkynttä murskana
1 kpl kalaliemikuutioita
3 rkl sitruunamehua
2 tl kirveliä
tillisilppua reilusti

1. Kuori porkkanat, sipulit, juuriselleri, lanttu sekä perunat. Kuutioi muut kasvikset paitsi perunat pieniksi kuutioiksi. Perunat lohkotaan.
2. Kuumenna öljy kattilan pohjalla. Kuullota sipulia ja valkosipulia hetki öljyssä ja kääntele paprikajauhe ja valkopippuri sipulien sekaan.
3. Kaada joukkoon kasviskuutiot ja kuullota niitä hetki. Lisää lohkotut perunat tomaattipyreen, -murskan ja kalaliemen kanssa kattilaan.
4. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 30 minuuttia, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Sekoita välillä pohjaa myöten ja lisää tarvittaessa vettä.
5. Leikkaa kalafileet isoiksi suikaleiksi ja laita päällimmäiseksi kattilaan. Valuta sitruunamehu kaloille ja mausta kirvelillä.
6. Jatka hauduttamista 5-10 minuuttia, kunnes kalapalat ovat kypsiä.
7. Ripottele ruoalle tillisilppua reilusti päälle. Tarjoa ruisleivän ja sitruunalohkojen kanssa.

400 g jauhettua broilerinlihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl kevytkermaa
1 muna
1 tl suolaa
1 tl broilerimaustetta
valkopippuria ripaus
1 tl kuivattua rakuunaa tai tuoretta hienonnettuna ¼ dl

1. Pane korppujauho ja kerma kulhoon ja anna turvota.
2. Sekoita joukkoon jauheliha, muna ja mausteet.
3. Muotoile seoksesta pyöryköitä, ja paista ne uunissa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.
4. Tarkista kypsyys.
5. Tarjoa keitettyjen perunoiden, salaatin ja appelsiinikastikkeen kera.

100 g sipulia kuutioina
1 rkl rypsiöljyä
2 dl ruokakermaa
1 kpl kanaliemikuutiota
1 dl appelsiinimehua
0,5 dl vettä
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl rosmariinia

1. Kuullota sipulikuutiot öljyssä paistinpannulla.
2. Lisää ruokakerma, kanaliemikuutio ja appelsiinimehu. Anna kiehua hetki.
3. Sekoita vehnäjauhot veteen ja kaada suuruste ohuena nauhana kastikkeeseen.
4. Mausta rosmariinilla. Anna kiehua viisi minuuttia.

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
4-6 kiinteää perunaa
1 tuore chili
1 rkl öljyä
ripaus mustapippuria
1 pieni purkki (70 g) tomaattipyreetä
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
1 l vettä
1-2 lihaliemikuutiota tai
2-4 rkl lihafondia
2 paprikaa
5 aurinkokuivattua tomaattia
300–400 g jauhelihaa
tuoretta timjamia

1. Kuori ja leikkaa sipuli, valkosipulit, porkkanat ja perunat lohkoiksi.
2. Halkaise chili, poista siemenet ja leikkaa puolikkaat pieniksi suikaleiksi.
3. Kuullota pilkottuja kasviksia tilkassa öljyä kattilan pohjalla muutama minuutti.
4. Mausta pippurilla.
5. Lisää kattilaan tomaattipyree ja tomaattimurska.
6. Kypsennä muutama minuutti, sekoita välillä.
7. Kaada kattilaan kuuma vesi, murenna joukkoon liemikuutiot ja jatka keittämistä noin 10 minuuttia.
8. Leikkaa paprikat lohkoiksi ja pilko aurinkokuivatut tomaatit paloiksi, lisää ne keittoon.
9. Kypsennä vielä noin 5 minuuttia.
10. Paahda jauheliha pannulla ja lisää keittoon.
11. Tarkista maku.
12. Ripottele pinnalle tuoretta timjamia.

2 munaa
1 dl maitoa   
½ dl korppujauhoja
2 dl porkkanaraastetta
1 dl lantturaastetta
1 dl palsternakkaraastetta
1 dl sipulisilppua
1 tl suolaa
1 tl valkosipulista yrttiseosta
1dl hienonnettua persiljaa
½ dl vehnäjauhoja
2 dl kevytjuustoraastetta

1. Sekoita munat, maito ja korppujauho.
2. Anna turvota hetki. 
3. Lisää raasteet ja sipuli, persilja sekä mausteet.
4. Sekoita lopuksi vehnäjauhot ja juustoraaste.
5. Paista ohukaispannulla miedolla lämmöllä ohuita pihvejä.
6. Tarjoa perunalohkojen ja salaatin kera.

Next Page »